100 tarinaa rauhasta

This is box title
100-kirjaa

100 tarinaa rauhasta on suomalaisten rauhanjärjestöjen yhteinen kokoelma, joka tuo Suomen sata vuotta täyttäneeseen itsenäisyyteen lisää näkökulmia. Kirjoituksissa pääsevät esiin ihmiset, järjestöt, kampanjat, tapahtumat ja ilmiöt, jotka ovat osaltaan rakentaneet rauhaa maahamme.

1. Jäähyväiset aseille

Jäähyväiset aseille -laulun sävelsi ja sanoitti Kollaa kestää punk-yhtyeen rumpali Jyrki Siukonen ja se ilmestyi samannimisellä albumilla vuonna 1979. Siukonen kertoo tehneensä sanoituksen kiireellä studiolla, kun yksi laulu vielä puuttui ...

2. Yllytysoikeudenkäynnit

1960-luvun lopussa oikeustieteen ylioppilas Erik Schüller kieltäytyi asepalveluksesta ja kehotti muitakin tekemään samoin pitäessään julkisen puheen Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla. Hän sai 14 kuukauden vankeusrangaistuksen rikolliseen tekoon yllyttämisestä. Tämän seurauksena yli ...

3. Helena Kekkonen

Helena Kekkonen (1925–2014) oli tunnettu rauhankasvattaja. Hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa sodan varjostamassa Suomessa. Viedessään surusanomia pappi-isänsä kanssa kylän omaisille hän ajatteli, että sota on jotain niin kauheaa, että sitä ...

4. Yrjö Kallinen

Oulussa syntynyt Yrjö Kallinen (1886–1976) omaksui työväenaatteen jo lapsena. Hän on yksi Suomen tunnetuimpia pasifisteja ja vankkumaton rauhanaatteen kannattaja. Kallinen innostui jo nuorena ammattiyhdistysliikkeen toiminnasta ja toimi erilaisissa työväenliikkeen luottamustoimissa ...

5. Rauhanjuna

Rauhanjuna oli suomalaisten taiteilijoiden rauhankampanja, joka toteutettiin keväällä 1982. Rauhanjuna kävi parillakymmenellä paikkakunnalla ja pysähtyi esitysten ja keskustelutilaisuuksien ajaksi rautatieasemilla. Mukana oli yhteensä satoja taiteilijoita kaikilta taiteen aloilta. Rauhanjunan tarkoituksena ...

6. Rauhantanssit Helsingin Rautatientorilla

Helatorstaina 10.5.1945 kokoontui 30 000 ihmisen väkijoukko juhlimaan toisen maailmansodan päättymistä Helsingin Rautatientorille suureen rauhanjuhlaan. Saksa oli antautunut kaksi päivää aikaisemmin. Sodan kauhut olivat takana päin ja se näkyi ihmisten ...

7. Pähkinäsaaren rauha

Pähkinäsaaren rauha solmittiin Ruotsin ja Novgorodin välille. Sitä ennen osapuolet olivat käyneet vuosikymmeniä taistelua Suomen ja Karjalan omistuksesta. Kumpikin oli myös tehnyt vuorollaan kostoretkiä toisen alueelle. Vihamielisyydet päättyivät 12.8.1323 solmittuun ...

8. Täyssinän rauha

Ruotsi ja Venäjä kävivät vuosina 1570–1595 pohjoismaisen viisikolmattavuotisen sodan. Sodasta käytetään myös nimitystä pitkä viha. Sodan syitä olivat tyytymättömyys Pähkinäsaaren rauhan rajaan sekä Venäjän tsaarin Iivana Julman sekä Ruotsin kuninkaan ...

9. Stolbovan rauha

"Lähtee suvi, lähtee talvi, vaan ei lähde Laiska-Jaakko", kuuluu sanonta, josta ruotsalainen sotapäällikkö Jakob De la Gardie tai ainakin termi Laiska-Jaakko tunnetaan. De la Gardie valloitti jopa Moskovan vuonna 1610 ...

10. Naapuruussovittelun keskus

Naapuruussovittelu on menetelmä, jonka avulla voi käsitellä asumisen, kotirauhan ja naapurisuhteiden häiriöitä, esimerkiksi arkielämää häiritsevää käyttäytymistä, asuinyhteisön ristiriitoja, sääntörikkomuksia ja vahingontekoja. Sen päämääränä on asumisen turvallisuus ja naapurisopu. Sovittelun tavoitteena ...

11. RASMUS-verkosto – Rasmus ry

Rasismin ja muukalaispelon vastainen verkosto RASMUS perustettiin Helsingissä 5.2.2002. Verkoston tavoitteena oli lisätä tiedonkulkua ja yhteistyötä, toimia aloitteentekijänä ja tukiverkostona. Lisäksi RASMUS toimi yhteisenä vaikutuskanavana poliittisten päätöksentekijöiden, viranomaisten ja muiden ...

12. Chile-solidaarisuusliike

1970-luvun alkupuolella rauhanliike oli vahvasti mukana Chile-solidaarisuusliikkeessä. Monissa Etelä-Amerikan maissa kehittyi 1960-luvulla voimakas vasemmistolainen liike, jolle esikuvan antoi Fidel Castron ja Che Guevaran organisoima Kuuban vallankumous vuonna 1959. Osassa Latinalaista ...

13. Vietnamin sodan vastainen liike

Vuosina 1955–1975 käydyn Vietnamin sodan osapuolina olivat lännen tukema Etelä-Vietnamin armeija, joka taisteli Neuvostoliiton tukemia Pohjois-Vietnamin armeijaa sekä Etelä-Vietnamin kansallista vapautusrintamaa FNL:ää vastaan. Raakaan, pitkään ja suunnattomat määrät sotilas- ja ...

14. Maailmankoulu

Maailmankoulu on nuorten rauhankasvatushenkisten opettajien alulle laittama hanke. Se käynnistyi Oulussa vuonna 2006. Ideana on koota kansalaisjärjestöjen tuottamaa materiaalia ja palveluja opettajille ja kouluille helpolla tavalla. Johtoajauksena on lisätä rauhan-, ...

15. Ele Alenius

Ele Alenius (s. 1925) on eläkkeellä oleva suomalainen poliitikko ja valtiotieteen tohtori. Hän oli Suomen pankin johtokunnan jäsen 1977–1992, kansanedustaja 1966–1977 ja toinen valtiovarainministeri 1966–1970. Alenius on myös suuri humanisti, ...

16. Ay-väen rauhanpäivät

Suomen Rauhanpuolustajien ja Työpaikkojen rauhantoimikunnan järjestämä Ay-väen rauhanpäivät on kaksipäiväinen, maksuton seminaaritapahtuma, joka järjestetään vuosittain tammikuussa. Kotimaisten asiantuntijoiden panos yhdessä luottamusmiesten ja muiden ay-aktiivien kanssa on luonut rauhanpäivistä suositun keskustelufoorumin ...

17. Jyri Jaakkola

Jyri Jaakkola (1977–2010) oli pitkän linjan ihmisoikeusaktivisti, joka ammuttiin 27. huhtikuuta 2010 Meksikon Oaxacassa. Hän oli silloin avustussaattueessa viemässä huopia ja lääkkeitä San Juan Copalan kylään, joka oli intiaaniväestön autonomiseksi ...

18. Rauhanlähettiläs-koulutus

Vuonna 2015 Sadankomiteassa todettiin, että rauhanpolitiikka kiinnostaa suomalaisnuoria, mutta monen on vaikea löytää omaa polkuaan rauhantyöhön. Järjestö päätti tehdä ensi askelet rauhan tielle helpommaksi ja alkaa kouluttaa nuoria rauhankysymyksissä. Vuonna ...

19. Sakari Timonen

Sakari "Saku" Timonen (s. 1957 Juuka) on suomalainen bloggaaja, joka pitää Suomen suosituimpiin lukeutuvaa Uuninpankkopoika-blogia. Kuukausittain Image-lehden sivuilla julkaistavalla blogilla on puolisen miljoonaa lukijaa. Uuninpankkopojan Facebook-sivua puolestaan seuraa yli 38 ...

20. Mayors for peace

Kesäkuun 24. päivänä vuonna 1982 Hiroshiman pormestari Takeshi Araki teki YK:n aseistariisuntakokouksessa New Yorkissa aloitteen uudesta kaupunkien välisestä yhteistyöstä. Yhteistyön tavoitteena olisi kansainvälinen ydinaseriisunta. Ajatus oli tarjota kaupungeille keinoja työskennellä ...

21. Tutkimuskeskus AGORA

Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa toimivan tutkimuskeskus AGORAn tehtävänä on tutkia ja edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. AGORA tekee rauhantyötä vastustamalla epäoikeudenmukaisuudesta ja epätasa-arvosta johtuvaa kasvatukseen, koulutukseen ja laajemmin yhteiskuntaan liittyvää ...

22. Urho Kekkosen viimeinen uudenvuodenpuhe

1980-luvun alussa Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen sotilaallinen ja poliittinen jännite on suurimmillaan. Samoihin aikoihin jo iäkäs tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen (1900–1986) työskentelee viimeisiä vuosiaan valtiolaivamme vakaana kapteenina. Vaikka Kekkosen ...

23. Sadankomitea

Sadankomitea on antimilitaristinen, pasifistinen ja puoluepoliittisesti sitoutumaton rauhanjärjestö. Se tekee työtä, jotta Suomi olisi aktiivinen rauhan edistäjä, sillä rauha on edellytys ihmisten hyvinvoinnille. Siksi Sadankomitean mielestä yhteisiä resursseja tulee käyttää ...

24. Ydin

”Kirjoittakaa suuria ajatuksia pieniin lehtiin.” – Arvo Salo 1960-luvulla aloittanut Ydin on mielipidelehti, jonka kantavia teemoja ovat väkivallattomuus ja vastuu maailmasta. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja käsittelee yhteiskunnallisia kysymyksiä ...

25. Arvo Turtiainen

Stadin Arska ei lähtenyt jatkosotaan Arvo Turtiainen (1904–1980) tunnettiin vasemmistolaisena runoilijana, kirjailijana ja toimittajana. Hänen mieliaiheitaan olivat työväenluokan elämä sekä helsinkiläisyys. Turtiainen kirjoitti 1930-luvulla Tulenkantajien lehteen. Hänen esikoisteoksensa Muutos ilmestyi ...

26. Uudenkaupungin rauha

Ruotsin suurvalta-aika päättyi 30.8.1721 solmittuun Uudenkaupungin rauhaan. Se päätti vuosina 1700−1721 käydyn suuren pohjan sodan sekä isovihan. Suuri pohjan sota oli pääasiassa Ruotsin ja Venäjän välinen monivaiheinen sota. Venäjän liittolaisia ...

27. CMI – Crisis Management Initiative

CMI työskentelee maailman haastavimmilla konfliktialueilla. Järjestön tavoitteena on rakentaa kestävää rauhaa epävirallisten neuvottelujen ja vuoropuhelun avulla yhdessä konfliktin kaikkien osapuolten kanssa. CMI:n palveluksessa yli 60 asiantuntijaa ja hankkeita Lähi-idässä ja ...

28. Rauhankasvatusinstituutti

Rauhankasvatusinstituutti ry (RKI) on vuonna 1981 perustettu järjestö, joka pyrkii edistämään kasvatuksen avulla sellaisen kansalaismielipiteen syntymistä, joka mahdollistaa pysyvän ja oikeudenmukaisen rauhantilan syntymisen. RKI edistää lasten ja nuorten kasvamista globaalin ...

29. Sotilaspassien polttaminen

Yksi 1960-luvun rauhanliikkeen kulminaatiopisteitä oli radikaalien nuorten miesten järjestämä sotilaspassien julkinen polttaminen. Vuonna 1966 kirjailija Markku Lahtela esitti Ylioppilaslehdessä avoimen kysymyksen puolustusvoimien komentaja Yrjö Keinoselle, jossa hän tiedusteli onko suomalaisen ...

30. Turun rauha

Turun rauha solmittiin Ruotsin ja Venäjän välille 7.8.1743 Turun raatihuoneella. Se päätti hattujen sodan sekä siihen liittyneen Suomen venäläismiehityksen, jota kutsutaan pikkuvihaksi. Hattujen sota käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä vuosina ...

31. Nestori Savander kieltäytyi asevelvollisuuden suorittamisesta 1902

Lapinjärveläissyntyinen Nestori Savander kieltäytyi asevelvollisuuden suorittamisesta allekirjoittamalla Lohjalla toukokuun 31. päivänä vuonna 1902 kirjeen, jossa perusteli päätöstään seuraavasti: ”Sen johdosta, että minut on kutsuttu sotapalvelukseen, saan täten kutsuntatoimistolle ilmoittaa järkkymättömän ...

32. Ei vihapuheelle -liike

Ei vihapuheelle -liike on osa euroopanlaajuista No Hate Speech Movementia. Kampanjan aloitti Euroopan neuvosto. Kampanjassa on tarkoituksena, että viesti välittyy nuorelta nuorelle. Ei vihapuheelle -liikkeen nuoret ihmisoikeusaktivistit haluavat puuttua vihapuheeseen ...

33. Värälän rauha

Venäjän ja Ruotsin välisen hattujen sodan 1741–1743 yhteydessä valta keskitettiin Ruotsissa säädyille, ja kuninkaalle jäi lähinnä muodollinen asema. Ruotsin hävittyä sodan raja vedettiin Kymijoen läntisimpään haaraan Turun rauhassa 1743. Vuonna ...

34. Haminan rauha

Napoleonin noustua keisariksi 1800-luvun alussa Ranska soti useita valloitussotia Euroopassa. Yksi Ranskan päävihollisista oli Britannia, jonne Napoleon suunnitteli hyökkäystä. Ranskan armeijan voimat eivät kuitenkaan olisi riittäneet maihinnousuun. Niinpä Napoleon pyrki ...

35. Pariisin rauha 1856

”Ja se Oolannin sota oli kauhia Hurraa, hurraa, hurraa Kun kolmella sadalla laivalla Seilas engelsmanni Suomemme rannoilla Sunfaraa, sunfaraa, sunfarallalallala, Hurraa, hurraa, hurraa.” Lähes kaikki suomalaiset tuntevat tämän laulun, mutta ...

36. Tapri – Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus

Rauhantutkimuksen virikkeet levisivät Suomeen pohjoismaisen keskustelun kautta. Norjassa perustettiin ensimmäinen rauhantutkimuslaitos vuonna 1959. Tanskan hallitus teki esityksen Pohjoismaiden neuvostolle pohjoismaisen konfliktintutkimuslaitoksen perustamisesta vuonna 1962. Ruotsissa perustettiin Tukholman kansainvälinen rauhantutkimusinstituutti SIPRI ...

37. S/V Estelle

Estelle on haave paremmasta maailmasta – ja konkreettinen teko haaveen toteuttamiseksi. Laiva rakennettiin alun perin purjetroolariksi vuonna 1922. Joukko kehitysmaa-aktiiveja osti laivan 80-luvun puolivälissä kunnostaakseen siitä rahtipurjelaivan ja purjehtiakseen sillä ...

38. Helvi Sipilä

Helvi Sipilä (1915–2009) eli monella tavalla erikoislaatuisen elämän. Hän oli yksi Suomen ensimmäisistä naisjuristeista ja jo uransa alkuvaiheilla hän sanoi muuttuneensa naisasianajajasta naisasian ajajaksi. Hän toimi uransa aikana muun muassa ...

39. Joulurauhan julistus

Joulurauha on vanhaan pohjoismaiseen lainsäädäntöön kuulunut määräys 20 päivää kestäneestä ajanjaksosta joulun aikana. Joulurauhan aikana tehdyistä rikkomuksista annetut rangaistukset olivat ankarampia kuin muulloin. Joulurauhaa tarvittiin, koska juhlapyhien tuoma vapaa-aika saattoi ...

40. Arndt Pekurinen

Aseistakieltäytymistä on ollut yhtä pitkään kuin aseisiin pakottamistakin, myös Suomessa. Jättämällä menemättä kutsuntoihin vuonna 1924 ja kieltäytymällä sen jälkeen sekä kirjallisesti että suullisesti asevelvollisuuden suorittamisesta Arndt Perkurinen ei siis ollut ...