25. Arvo Turtiainen

square_Arvo_TurtiainenStadin Arska ei lähtenyt jatkosotaan

Arvo Turtiainen (1904–1980) tunnettiin vasemmistolaisena runoilijana, kirjailijana ja toimittajana. Hänen mieliaiheitaan olivat työväenluokan elämä sekä helsinkiläisyys. Turtiainen kirjoitti 1930-luvulla Tulenkantajien lehteen. Hänen esikoisteoksensa Muutos ilmestyi vuonna 1936 ja ainoaksi jäänyt romaani Rautakourat vuonna 1937. Turtiainen julkaisi kymmeniä runokokoelmia. Vuonna 1962 ilmestynyt ja innostuneen vastaanoton saanut Minä, paljasjalkainen on kirjoitettu stadin slangilla. Slangirunoilija Turtiaista kutsuttiinkin myös nimellä Stadin Arska.

Turtiainen osallistui talvisotaan komppaniapäällikkönä, mutta hyökkäyssotana Saksan kanssa aloitettu jatkosota oli liikaa hänen vakaumukselleen. Hän kieltäytyi lähtemästä sotaan ja painui maan alle vuonna 1941. Arvo Turtiainen pakoili viranomaisia toisen vasemmistoälykön ja kirjailijan Raoul Palmgrenin kanssa. Kummatkin tunnettiin muun muassa vasemmistolaisen Kirjailija- ja taiteilijayhdistys Kiilan jäseninä.

Vuonna 1942 Turtiainen jäi kiinni pakoilustaan ja hänet tuomittiin sotilaskarkuruudesta ja valtiopetoksen valmistelusta neljäksi ja puoleksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Lisäksi hän menetti upseerinarvonsa. Turtiainen vapautettiin vuonna 1944. Hän kirjoitti vankilassa klosettipaperille päiväkirjaa. Päiväkirjat julkaistiin vuonna 1946 nimellä Ihminen n:o 503/42. Erään kokeen päiväkirja. Niissä Arvo Turtiainen kirjoittaa muun muassa vankilassa kohtaamastaan jatkuvasta epävarmuudesta, nälästä sekä rutiininomaisesta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Myös vuonna 1945 ilmestynyt runokokoelma Laulu kiven ja raudan ympyrässä kertoo Turtiaisen vankilakokemuksista.

Kiven sisässä istutaan vapaudesta haaveillen myös vuonna 1962 ilmestyneessä runossa Stadin Arskan laulu.

Ja taas olen bosessa
ja funtsaan täällä Nokalla
kuin entisaika oli skoijia.
Kun shiivaa me blisattiin
ja bregiksiä duunattiin
ja kaikki kundit oli ledinä.

Jos nyt mä pääsen lediksi
niin rupeen minä rediksi,
styylaan rumpaliks frelssikseen.
Tai sitten lähden skönelle
ja shingraan siellä botusta,
tsöraan pommilla Chicagoon.

Teksti: Timo Kalevi Forss
Kuva: Jukka Pääkkönen (https://sananvapauteen.fi/henkilokuva/2719)

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/stadin-arska-lahikuvassa