37. S/V Estelle

Estelle100rEstelle on haave paremmasta maailmasta – ja konkreettinen teko haaveen toteuttamiseksi.

Laiva rakennettiin alun perin purjetroolariksi vuonna 1922. Joukko kehitysmaa-aktiiveja osti laivan 80-luvun puolivälissä kunnostaakseen siitä rahtipurjelaivan ja purjehtiakseen sillä Afrikkaan avustustavaralastin kanssa.

Uusi Tuuli ry perustettiin huolehtimaan laivan kunnostamisesta ja Eestaas Oy huolehtimaan laivan omistamiseen liittyvistä velvoitteista. Laivan kunnostustyö tehtiin vapaaehtoisvoimin. Suuri osa kunnostukseen tarvittavasta materiaalista saatiin lahjoituksina, varainhankintaa tehtiin myös polkupyöräkirpputoria pyörittämällä. Työ oli hidasta ja rahaa vähän, mutta halu luoda omannäköistä tulevaisuutta omin käsin kantoi työssä eteenpäin.

Kunnostusurakkaan meni kymmenisen vuotta. Kun laiva 90-luvun puolivälissä oli valmistunut, sillä purjehdittiin vapaaehtoisvoimin Itämerellä kampanjointikiertueilla. Keskeisinä teemoina olivat reilu kauppa, oikeudenmukaisuus ja kansainvälinen solidaarisuus.

Vuonna 2002 Estelle irtautui laiturista kotisatamassaan Turussa suunnatakseen vihdoin ensimmäistä kertaa Afrikkaan. Purjeet vedettiin ylös, pitkä matka saattoi alkaa. Määränpäänä oli Angola, maa jossa pitkä ja ankara sisällissota oli päättynyt vain muutamaa kuukautta aiemmin. Estelle vei Angolaan Suomesta kerättyä avustustavaraa ja toi mukanaan takaisin Suomeen angolalaisia käsitöitä reilun kaupan periaatteiden mukaisesti hankittuina. Purjehdukselle osallistui suuri joukko vapaaehtoisista koostunutta miehistöä.

Angola-purjehduksen jälkeen Estellellä seilattiin Itämerellä kampanjointitehtävissä. Angola jäi lopulta Estellen ainoaksi Afrikan-reissuksi. Vuonna 2010 kääntyi uusi lehti Estellen historiassa, kun Uusi tuuli ry päätti myydä laivan. Merenkulun alati kiristyvät määräykset ja laivanvarustamon pyörittäminen hupenevin vapaaehtoisvoimin kävi liian raskaaksi. Järjestöä kohtasi myös järkyttävä tragedia, kun sen aktiivi Jyri Jaakkola ammuttiin kuoliaaksi Meksikossa.

Vuonna 2012 laiva myytiin ruotsalaiselle Ship to Gaza -järjestölle, joka purjehti Estellellä määränpäänään Gaza ja tavoitteenaan murtaa Gazan saarto. Israelin laivasto kuitenkin valtasi Estellen kansainvälisellä merialueella ja pakotti sen satamaan. Laiva takavarikoitiin.

Haaveilu paremmasta maailmasta on olennaista, ja Estelle on muistutus siitä, että asioita voi ja pitää tehdä – omin käsin, omalla tavalla.

Linkkejä:
https://svenska.yle.fi/artikel/2010/05/05/estelle-aktivism-och-rattvis-handel
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/05/20/toisinajattelijoiden-laivalla-puhuttivat-globaali-liike-ja-silkka-oleminen
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/04/30/estelle-vei-angolaan-sairaalasankyja-ja-polkuompelukoneita
https://yle.fi/uutiset/3-7447840