6. Rauhantanssit Helsingin Rautatientorilla

rauhantanssitHelatorstaina 10.5.1945 kokoontui 30 000 ihmisen väkijoukko juhlimaan toisen maailmansodan päättymistä Helsingin Rautatientorille suureen rauhanjuhlaan. Saksa oli antautunut kaksi päivää aikaisemmin. Sodan kauhut olivat takana päin ja se näkyi ihmisten kasvoilta. Tunnelma oli vapautunut, ja tori tulikin aivan tupaten täyteen väkeä. Sodanaikainen tanssikielto oli taakse jäänyttä elämää.

Ohjelman aloitti Kullervo-kuoro ja varsinainen kliimaksi koettiin, kun Ossi Aallon ja Jaakko Vuormaan tanssiorkesterit aloittivat soittonsa Rautatieaseman porraskorokkeella. Mukana oli aikuisia, lapsia, nuoria ja vanhuksia. Kovan hinnan sodasta maksaneet jalkapuolet, kädettömät tai pyörätuolissa istuvat nuoret miehet olivat konkreettinen muistutus siitä, mitä sota on. Helatorstaina 1945 kaikilla oli hymy huulilla, eikä tanssimista vaikeuttanut kuin valtava väentungos. Osa yleisöstä seurasi tapahtumaa lähirakennusten katoilta.

Vaikka edessä olivat vielä ankarat rauhanehdot, säännöstely, valvontakomission läsnäolo ja pula lähes kaikesta, syttyi sodan uuvuttamien suomalaisten sydämiin toivo. Rauhantanssien henkinen merkitys oli valtava. Elämä jatkui epävarmuudesta huolimatta. Oli mentävä eteenpäin ja hauras tulevaisuuden usko sai vahvistusta kollektiivisesta riemuntunteesta. Yli viisi vuotta kestänyt sota oli viimein ohi, Helsingin pommitukset olivat ohi. Toinen maailmansota julistettiin päättyneeksi Euroopassa Berliinin valtauksen jälkeen.

Vastaavanlaisia toisen maailmansodan päättymisjuhlia järjestettiin myös muualla Euroopan pääkaupungeissa. Lontoossa tapahtumaan osallistui yli 200 000 ihmistä. Suomessa rauhantanssien järjestäjinä olivat SKDL, SDP, Maalaisliitto sekä Rauhanliitto. Rautatientorilla liehuivat Suomen lippujen lisäksi Yhdysvaltain, Britannian ja Neuvostoliiton liput. Tunnelma ei kuitenkaan ollut painostava, vaan kansanjuhla tarjosi kaikille rauhan riemua sekä kehotuksen vapauttavaan ilonpitoon. Väenpaljoutta ihmetteli kiviseltä istuimeltaan myös Aleksis Kivi. Ihmismäärä ylitti kirkkaasti seitsemän veljeksen markkinakokemuksetkin.

Rauhanjuhla Helsingissä, Yle
Yle Areena

Teksti: Timo Kalevi Forss

Kuva: https://www.kallionkulttuuriverkosto.fi/?x527527=1075795