5. Rauhanjuna

rauhanjunaRauhanjuna oli suomalaisten taiteilijoiden rauhankampanja, joka toteutettiin keväällä 1982. Rauhanjuna kävi parillakymmenellä paikkakunnalla ja pysähtyi esitysten ja keskustelutilaisuuksien ajaksi rautatieasemilla. Mukana oli yhteensä satoja taiteilijoita kaikilta taiteen aloilta.

Rauhanjunan tarkoituksena oli rauhankasvatuksen tukeminen ja ydinasevarustelun vastustaminen. Asevarustelu oli presidentti Ronald Reaganin takia saavuttanut Euroopassakin valtaisat mittasuhteet.

M. A. Numminen teki singlen Sota on rahaa Rauhanjuna-kiertueen ohjelmistoon.

Veikko Huovinen kirjoitti oman näkemyksensä Rauhanjunasta kokoelmassa Ympäristöministeri. Siinä pariskunta lähtee katsomaan Rauhanjunaa kuin Matti ja Liisa rautatietä konsanaan Juhani Ahon teoksessa. Samainen Rauhanjuna päätyi myös Huovisen kirjoittamaan ja Pauli Virtasen ohjaamaan 10-osaiseen tv-sarjaan Lyhyet erikoiset yhdeksi osaksi. Eppu Normaalin kappaleessa Terve vaan ja onnea, joka julkaistiin Tie vie -albumilla vuonna 1982, kerrotaan myös rauhanjunasta ironiseen sävyyn.