1970-luvun alkupuolella rauhanliike oli vahvasti mukana Chile-solidaarisuusliikkeessä. Monissa Etelä-Amerikan maissa kehittyi 1960-luvulla voimakas vasemmistolainen liike, jolle esikuvan antoi Fidel Castron ja Che Guevaran organisoima Kuuban vallankumous vuonna 1959. Osassa Latinalaista Amerikkaa oli vallassa USA:n tukema oikeisto, osassa taas kommunistisen Neuvostoliiton tukema vasemmisto. Kylmän sodan rintamalinjat olivat selvät. Vasemmistosissit taistelivat 1960- ja 1970-luvulla sosialismin ja kommunistisen vallankumouksen puolesta useissa Etelä-Amerikan maissa.
Länsimaissa havahduttiin vuonna 1973 tapahtuneeseen Chilen sotilasvallankaappaukseen, jossa syöstiin vallasta ja tapettiin Chilen sosialismia kannattanut presidentti Salvador Allende. Tilalle tuli kenraali Augusto Pinochetin johtama sotilasjuntta, joka tuli kuuluisaksi poliittisista vainoista, väkivallasta ja murhista. Pinochetin valtakauden aikana Chilessä tapettiin yli 3 000 vasemmistolaista tai vasemmistolaiseksi epäiltyä henkilöä. Kaikkiaan 28 000:ta ihmistä kidutettiin ja noin 130 000 vangittiin. Satojatuhansia ihmisiä pakeni Chilestä.
Länsimaissa syntyi voimakas Chile-solidaarisuusliike, joka tuomitsi Allenden murhan ja tuki chileläisiä toisinajattelijoita. Chile-solidaarisuusliikkeen voimakkaimpiin tukijoihin kuului luonnollisestikin Neuvostoliitto liittolaisineen. Suomessa Chile-solidaarisuusliike sai laajaa kannatusta. Solidaarisuusliikehdintää ryhtyivät etunenässä ajamaan vasemmistopuolueet, ammattiyhdistysliike, koululais- ja opiskelijajärjestöt, poliittiset nuorisojärjestöt sekä Suomi–Chile-seura. Sekä luterilainen kirkko että maan johto tukivat solidaarisuusliikkeen tavoitteita. Vuosina 1973–1977 Suomi vastaanotti 182 Chilen pakolaista.
Keinoiltaan suomalainen Chile-solidaarisuustoiminta oli monipuolista. Se tarjosi kaikille toimintamahdollisuuden mielenosoituksineen ja taksvärkkikeräyksineen. Chile-solidaarisuusliikkeen menestys perustui ennen muuta Suomi–Chile-seuran kykyyn mobilisoida solidaarisuustoimijoita kautta maan. Suomen Rauhanpuolustajien verkostojen avulla sekä vasemmistopuolueiden mutta myös muiden poliittisten suuntauksien tuella Suomi–Chile-seura kasvoi järjestöllisesti ja jäsenmäärällä mitattuna merkittäväksi solidaarisuusjärjestöksi.
Teksti: Timo Kalevi Forss