1980-luvun alussa Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen sotilaallinen ja poliittinen jännite on suurimmillaan. Samoihin aikoihin jo iäkäs tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen (1900–1986) työskentelee viimeisiä vuosiaan valtiolaivamme vakaana kapteenina. Vaikka Kekkosen viimeisiä virkavuosia ovat leimanneet huhut sairauksista ja kykenemättömyydestä hoitaa tehtäviään, todistaa presidentin viimeinen uudenvuodenpuhe ensimmäiseltä päivältä tammikuuta vuodelta 1981 aivan muuta.
Pienestä haparoinnista ja takertelusta huolimatta puheen sisältö on täysipainoista ja rakentavaa suuren valtiomiehen puhetta. Kekkonen toimii aktiivisena aloitteentekijänä Euroopan ja koko maailman aseriisunnan ja liennytyksen puolesta. Puhe alkaa synkissä merkeissä: ”Vuosi sitten kuvailin alkavan 1980-luvun kansainvälisiä näkymiä mustanpuhuvin värein. Liennytyskehitys oli pysähtynyt ja suurvaltojen suhteet olivat puolessa vuodessa Wienin huippukokouksen jälkeen kärjistyneet. Myöskään päättyneen vuoden kehitys ei valitettavasti anna aihetta valoisampaan arvioon. Kansainvälistä tilannetta leimaa yleinen epävarmuus sekä huoli huomisesta. Suurvaltojen keskinäinen epäluuloisuus ja kyräily näyttävät jatkuvan samalla kun asevarustelu etenee kiihtyvässä tahdissa”, aloittaa Kekkonen.
Presidentti Kekkonen osoittaa myös kykynsä asettaa 1980-luvun ydinasevarustelun varjostaman ilmapiirin historialliseen kontekstiin: ”Tällainen tilanne ei tietenkään ole mikään uusi ja ennen kokematon. Tänään sen tekee kuitenkin vakavaksi asetekninen kehitys, jonka mittasuhteita nykyihmisen näyttää olevan vaikea täysin ymmärtää. Vaikka suursodalta onkin kolmen ja puolen vuosikymmenen aikana vältytty, suurvaltasuhteet ovat useammankin kerran kärjistyneet ja kansainvälinen jännitys on purkautunut yli sadaksi alueelliseksi selkkaukseksi. Esimerkiksi viime vuosikymmenellä ei ollut päivääkään, jolloin jossain osassa maailmaa ei olisi käyty sotaa. Kun näyttämönä ovat useimmiten olleet Suomesta etäällä sijaitsevat alueet, meidän on ollut helppo ottaa omahyväinen sivustakatsojan asenne ja kuvitella olevamme turvassa”, huomauttaa Kekkonen penäten niin Suomelta kuin muiltakin mailta aktiivisia toimia jännitteiden vähentämiseksi.
Vuonna 1975 Helsingin järjestetyssä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssissa Etykissä kansainväliset kannuksensa rauhanrakentajana ansainnut Urho Kekkonen jatkaa viestiään ulkomaailmaan Etykin hengessä myös 1980-luvulla: ”Vuosi sitten vetosin voimakkaasti liennytyksen jatkamiseksi Euroopassa. Tässä suhteessa kantani on edelleen muuttumaton. Kaikki mahdollisuudet yhteistyön lujittamiseen ja sodanvaaran pysyvään vähentämiseen olisi käytettävä hyväksi. Tähän tähtää Suomen tekemä aloite Euroopan aseidenriisuntaohjelman laatimiseksi, jota olemme esittäneet käsiteltäväksi Etykin toisessa seurantakokouksessa Madridissa. Sama vaikutus olisi myös niillä luottamusta lisäävien toimien laajennuksilla, joita olemme yhdessä muiden puolueettomien ja sitoutumattomien maiden kanssa ehdottaneet. Madridissa tulisi mielestämme ottaa ensi askeleet Euroopan aseidenriisuntakonferenssin koollekutsumiseksi suurvaltaerimielisyyksistä huolimatta.”
Koska Suomen tasavallan presidenttien uudenvuodenpuheet on suunnattu ennen kaikkea kansalle, ottaa Kekkonen Suomen puolueettomuuspolitiikan ja ydinaseettomien vyöhykkeiden muodostamisen lisäksi mukaan myös kansalaisjärjestö- ja yksilötason näkökulman. Kekkosen mukaan vastuu rauhasta ulottuu myös yksilöihin. Hän antaa tunnustusta sille, että pohjoismaisten naisten tekemä rauhanadressi aseriisunnan puolesta on kerännyt lyhyessä ajassa puoli miljoonaa nimeä. ”Toivon juuri naisten nykyistäkin enemmän vaikuttavan siihen, että arkista aherrustamme entistä useammin sävyttäisi inhimillinen lämpö ja toistemme arvostus. Tällä tapaa kykenisimme varmasti vähentämään yhteiskunnassamme eri tavoin ilmenevää taipumusta väkivaltaan ja sen ihannointiin”, rohkaisee Kekkonen.
Teksti: Timo Kalevi Forss
Kuva: Meri-Tuulia Mäkelä
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/12/30/kekkosen-viimeinen-uudenvuodenpuhe