SYYRIAN SODAN UHREJA MUISTETAAN TEHTAANKADULLA 11.10.

kyntRauhanjärjestöt järjestävät Aleppon pommitusten tähden tiistaina 11.10. hiljaisen kynttilämielenosoituksen sodan uhrien muistoksi Venäjän lähetystön edustalla Tehtaankadulla Helsingissä.

Rauhanpuolustajat, Rauhanliitto ja Sadankomitea vaativat Aleppon pommitusten välitöntä lopettamista. Viime viikkojen pommitusten kohdistuminen siviilikohteisiin, muun muassa sairaaloihin, kouluihin ja avustussaattueisiin, on aiheuttanut alueelle inhimillisen katastrofin. Järjestöt vaativat myös välitöntä tulitaukoa, jotta siviileille voidaan toimittaa apua. Mielenilmauksella ei tueta ketään sodan osapuolta, vaan otetaan kantaa siviiliväestön kohtaloon.

Syyrian sotaan ei ole sotilaallista ratkaisua. Sodan lopettamiseksi tarvitaan neuvotteluja, joihin kaikki sodan osapuolet voivat osallistua kansainvälisen yhteisön tuella.

Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro korostaa, että mielenilmaus voisi olla myös monen muun lähetystön edustalla. Aleppon kestämättömän tilanteen vuoksi se järjestetään nyt Tehtaankadulla.

”Venäjä ja sen tukema Syyrian hallitus eivät todellakaan ole ainoa sodan osapuoli, joka syyllistyy sotarikoksiin siviiliväestöä kohtaan. Kansainvälisten humanitääristen järjestöjen mukaan tilanne Aleppossa on tällä hetkellä kuitenkin sietämätön. Sen takia pommitukset tulisi lopettaa humanitaarisen avun ja evakuoinnin mahdollistamiseksi. Kriisin ratkaisu on sotaan sekaantuneiden ulkovaltojen käsissä. Tähän mennessä niiden kaikkien toimet ovat vain pitkittäneet sotaa ja lisänneet inhimillistä kärsimystä.”

Sadankomitean pääsihteeri Anni Lahtinen painottaa, että tulitauko tarvitaan välittömästi. Muutaman tuhannen taistelijan vuoksi tehtävät pommitukset Aleppon kaupungissa aiheuttavat kohtuutonta kärsimystä sadoille tuhansille siviileille, erityisesti lapsille. Humanitäärinen kriisi pitää saada loppumaan.

Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius huomauttaa, että esimerkiksi rypäleaseiden käyttö siviileitä vastaan on aina tuomittavaa. Syyriassa tehtyjen sotarikosten tutkiminen pitäisi aloittaa jo nyt, Lodenius vaatii.

Mielenilmaus tiistaina 11.10. kello 17.30–18.30 Venäjän suurlähetystön vieressä Tehtaankadulla. Puheet Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro ja Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius. Kynttilöistä rakennetaan rauhanmerkki Pyhän Henrikin aukiolle ja sodan uhreja muistetaan hiljaisella hetkellä.

Mielenilmauksen toivotaan pysyvän rauhallisena ja uhreja kunnioittavana.

Mielenosoitus Facebookissa

* * * * HUOM!

Heti mielenilmauksen jälkeen kello 19.00–20.30 Politiikasta.fi-verkkolehti järjestää keskustelutilaisuuden Syyrian sota ja kansainvälinen yhteisö. Paikkana on Koneen Säätiön Kamari, Tehtaankatu 21. Tilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen, koska tilaa on rajoitetusti. Ilmoittautumiset sähköpostilla osoitteeseen toimitus@politiikasta.fi 11.10. klo 16.00 mennessä.
Keskustelutilaisuus Facebookissa