20. Mayors for peace

Kesäkuun 24. päivänä vuonna 1982 Hiroshiman pormestari Takeshi Araki teki YK:n aseistariisuntakokouksessa New Yorkissa aloitteen uudesta kaupunkien välisestä yhteistyöstä. Yhteistyön tavoitteena olisi kansainvälinen ydinaseriisunta. Ajatus oli tarjota kaupungeille keinoja työskennellä yhdessä kansallisista rajoista välittämättä ydinaseiden hävittämiseksi. Kokouksen jälkeen Hiroshiman ja Nagasakin pormestarit esittivät kutsun kaikille pormestareille maailmassa osallistua yhteistyön toteuttamiseen. Mayors for Peace -verkosto koostuu[…]

19. Sakari Timonen

Sakari ”Saku” Timonen (s. 1957 Juuka) on suomalainen bloggaaja, joka pitää Suomen suosituimpiin lukeutuvaa Uuninpankkopoika-blogia. Kuukausittain Image-lehden sivuilla julkaistavalla blogilla on puolisen miljoonaa lukijaa. Uuninpankkopojan Facebook-sivua puolestaan seuraa yli 38 000 ihmistä. Ammatiltaan Timonen on lakimies, ja hänet valittiin Juuan kunnanvaltuustoon vuonna 2012. Uuninpankkopoika-blogi on noussut laajempaan tietoisuuteen varsinkin Timosen oiottua maahanmuuttoon liittyviä virheellisiä käsityksiä, minkä lisäksi Timonen on käsitellyt[…]

18. Rauhanlähettiläs-koulutus

Vuonna 2015 Sadankomiteassa todettiin, että rauhanpolitiikka kiinnostaa suomalaisnuoria, mutta monen on vaikea löytää omaa polkuaan rauhantyöhön. Järjestö päätti tehdä ensi askelet rauhan tielle helpommaksi ja alkaa kouluttaa nuoria rauhankysymyksissä. Vuonna 2016 koulutettiin rauhanlähettiläitä ensimmäisen kerran. Rauhanlähettiläskoulutus tarjoaa 18–29-vuotiaille nuorille tietoa ja osaamista rauhantyöhön ja globaalien turvallisuuspoliittisten haasteiden ymmärtämiseen. Koulutuksessa pureudutaan erityisesti kestävän rauhan perusteisiin, asevarusteluun[…]

17. Jyri Jaakkola

Jyri Jaakkola (1977–2010) oli pitkän linjan ihmisoikeusaktivisti, joka ammuttiin 27. huhtikuuta 2010 Meksikon Oaxacassa. Hän oli silloin avustussaattueessa viemässä huopia ja lääkkeitä San Juan Copalan kylään, joka oli intiaaniväestön autonomiseksi julistama alue. Puolisotilaalliset Ubisort-joukot olivat saartaneet kylän ja ampuivat Jaakkolan ja paikallisen CACTUS-järjestön johtajan Beatriz Alberta Carino Trujillon. Huhtikuuhun 2016 mennessä murhista on pidätetty neljä[…]

16. Ay-väen rauhanpäivät

Suomen Rauhanpuolustajien ja Työpaikkojen rauhantoimikunnan järjestämä Ay-väen rauhanpäivät on kaksipäiväinen, maksuton seminaaritapahtuma, joka järjestetään vuosittain tammikuussa. Kotimaisten asiantuntijoiden panos yhdessä luottamusmiesten ja muiden ay-aktiivien kanssa on luonut rauhanpäivistä suositun keskustelufoorumin. Tapahtuman nimi oli aluksi Työpaikkojen rauhantoimikunnan vuosikokous ja seminaari, sen jälkeen Työpaikkojen rauhankonferenssi. Sittemmin nimeksi vakiintui Ay-väen rauhanpäivät. Ay-väen rauhanpäiville on kotimaisten alustajien lisäksi osallistunut[…]

15. Ele Alenius

Ele Alenius (s. 1925) on eläkkeellä oleva suomalainen poliitikko ja valtiotieteen tohtori. Hän oli Suomen pankin johtokunnan jäsen 1977–1992, kansanedustaja 1966–1977 ja toinen valtiovarainministeri 1966–1970. Alenius on myös suuri humanisti, joka on kirjoittanut useita yhteiskuntafilosofiaa käsitteleviä kirjoja. Uusimmissa niistä, Että olisimme humaanin sivilisaation planeetta (2000), Planetarismi maailmankehityksen rationaalisena perustana (2005) ja Maailmankehityksen suuri käänne (2011),[…]

14. Maailmankoulu

Maailmankoulu on nuorten rauhankasvatushenkisten opettajien alulle laittama hanke. Se käynnistyi Oulussa vuonna 2006. Ideana on koota kansalaisjärjestöjen tuottamaa materiaalia ja palveluja opettajille ja kouluille helpolla tavalla. Johtoajauksena on lisätä rauhan-, globaali- ja yhdenvertaisuuskasvatusta Suomen kouluissa, päiväkodeissa ja oppilaitoksissa. Maailmankoulu toimii sekä verkossa että fyysisinä materiaalipankkeina ja tukipalveluina ympäri Suomea. Maailmankoulu järjestää lukuisia koulutuksia vuosittain opetushenkilöstölle[…]

13. Vietnamin sodan vastainen liike

Vuosina 1955–1975 käydyn Vietnamin sodan osapuolina olivat lännen tukema Etelä-Vietnamin armeija, joka taisteli Neuvostoliiton tukemia Pohjois-Vietnamin armeijaa sekä Etelä-Vietnamin kansallista vapautusrintamaa FNL:ää vastaan. Raakaan, pitkään ja suunnattomat määrät sotilas- ja siviiliuhreja vaatineeseen sotaan sotkeutui erityisen pahasti Yhdysvallat. Tuhannet pommituslennot ja napalmin kylväminen vietnamilaiskyliin eivät kuitenkaan kukistaneet sitkeää sissiliikettä. Yhdysvallat vetäytyi sodasta vuonna 1973. Vappuaattona 1975[…]

12. Chile-solidaarisuusliike

1970-luvun alkupuolella rauhanliike oli vahvasti mukana Chile-solidaarisuusliikkeessä. Monissa Etelä-Amerikan maissa kehittyi 1960-luvulla voimakas vasemmistolainen liike, jolle esikuvan antoi Fidel Castron ja Che Guevaran organisoima Kuuban vallankumous vuonna 1959. Osassa Latinalaista Amerikkaa oli vallassa USA:n tukema oikeisto, osassa taas kommunistisen Neuvostoliiton tukema vasemmisto. Kylmän sodan rintamalinjat olivat selvät. Vasemmistosissit taistelivat 1960- ja 1970-luvulla sosialismin ja kommunistisen[…]

11. RASMUS-verkosto – Rasmus ry

Rasismin ja muukalaispelon vastainen verkosto RASMUS perustettiin Helsingissä 5.2.2002. Verkoston tavoitteena oli lisätä tiedonkulkua ja yhteistyötä, toimia aloitteentekijänä ja tukiverkostona. Lisäksi RASMUS toimi yhteisenä vaikutuskanavana poliittisten päätöksentekijöiden, viranomaisten ja muiden yhteiskunnallisten vaikuttajien suuntaan. Kyseessä oli ensimmäinen laajapohjainen Suomeen perustettu rasisminvastainen verkosto. Verkoston perustamistilaisuudessa puhuneen valiokuntaneuvos Pentti Arajärven mukaan valtio voi monin tavoin tukea rasisminvastaista työtä[…]